ABOUT

Tämä on blogi Berliinistä

 

Hallo Finnland,

olen Kaisa ja asun kuudetta vuotta Berliinissä. Tässä blogissa kirjoitan rakkaan metropolini kaupunkikulttuurista, tapahtumista, taidenäyttelyistä, muodista, designista ja sen sellaisesta. Haluan kuvata Berliiniä pintaa syvemmältä ja vaihtoehtoisemmasta näkökulmasta. Tavanomaisimpien turistikohteiden ja Kudammin ketjuliikkeiden sijaan pyrin ottamaan esille paikalliset yrittäjät ja designerit.

Berliinissä pidän eniten puistoista, öisistä kaduista, pyöräretketkistä, katutaiteista, eriskummallisista paikoista sekä vapaapäivien brunsseista hyvien ystävien seurassa tai yksin. Olen kiinnostunut valokuvataiteesta, musiikista ja katutyyleistä.

Berliinin kaduilla on kaikkea sitä mikä on erilaista, innovatiivista, hauskaa ja melankolistakin, kaikkea sitä mitä Berliini itselleni edustaa ja minkä haluan jakaa. Toivon, että blogini herättää  inspiraatioita kaikissa suomalaisissa Berliinin ystävissä.

 


Frankfurter Allee